Ei se mieti tunnon tuskissaan kuinka monta kilometriä juoksuaskelia vastaa yhden suullisen kalorioita. Tai tuijottele posket kauhusta kuopalla alati kasvavaa kumpuaan. Ei. Se vain vaihtaa nahkansa uuteen vanhan käydessä pieneksi. Yksinkertaista. Miksi siis meille ulkonäköpaineet kasaantuvat painavaksi, ahdistavaksi möykyksi rintaan? Möykky painaa hartiat kumaraan ja pään alas. Kuljemme kuin häpeillen ulkoista olemustamme. Useimmiten kuullessamme kehuja vähättelemme niitä epäuskoisena hymisten, että mitähän tuokin minusta haluaa. Paineet ulkoiseen olemukseen ja ulkonäköön tuo ympärillämme elävä maailma. Ihmisten pelko muotista poikkeaviin yksilöihin luo painavia ennakkoluuloja sukupolvelta toiselle. Kulttuuriperintönä siirrämme asenteen pelolla höystettynä lapsillemme.
Pelkoa kylvävää, raadollista ja nöyrääkin kulttuuriamme raotellaan nykypäivän asenteilla suopeammaksi enemmän ja enemmän. Onneksi. On väärin ajatella poikkeavan ulkoisen olemuksen antavan luvan olla julma, epäkohtelias tai pilailla toisen kustannuksella vain siksi, että et ehkä itse tiedä miten suhtautua hänen poikkeavuuteensa. Avarra maailmaasi, lue tietoa sairauksista ja avaa silmäsi. Näe pintaa syvemmälle. Poikkeavuuksien, vammojen ja diagnoosien alta löytyy ihminen. Ihminen, jota satuttaa muiden ennakkoluulojen aiheuttama pelko. Diagnoosin ei ole tarkoitus määrittää ihmistä vaan antaa ihmiselle tarvitsemansa tuki ja apu.
On kasvoillasi arpia, jälkiä eletystä elämästä tai huulihalkio kävele pystypäin ylpeänä itsestäsi. Tuntemattomien vastaantulijoiden tuijottavat silmät kertovat vain heidän kyvyttömyydestään olla inhimillinen, ei sinun. Arvomaailmasi ja sydämesi suvaitsevaisuus on hioutunut vuosien itsetutkiskelun tuloksena yrittäessäsi ymmärtää muiden suvaitsemattomuutta. Ymmärtää mieltä kaihertavaa pahaa mieltä asiasta, jolle et mitään voi.
Quasimodo ei vastaa perinteistä unelmien prinssiä tai kaljurotan ulkonäkö ei houkuttele moiskauttamaan suukkoa mutta tutustuttuaan tarinoihin ulkoseikkojen takana kuva muuttuu. Tulee halu nähdä ja kuulla enemmän. Saada lisäinfoa ensisilmäyksen lisäksi. Siten sen tulisi sujua täällä tosielämässäkin. Tosielämässä se ei vaan mene niin. Erilaisuus ja eläimellisyys piirteinä meissä ihmisissä luo inhoreaktioita ja vahvoja mielipiteitä, joita hetken mutusteltuamme jo pidämme faktoina ohi oikean totuuden. Erilaisuuden edessä tulemme hyvin tietoiseksi itsestämme ja puutteistamme. Ehkä siinä erilaisuuden hyväksymisen vaikeus onkin? Erilaisuuden tunnistaminen saa miettimään löytyykö minustakin samoja piirteitä ja näkee minä-kuvaansa eri valossa. Ajatus itää ja alkaa kyseenalaistamaan omaa normaaliuttaan.
Uskaltaisin väittää, että yllä olevassa kuvassa esiintyvän Tukiaisen ja monen muun minä-kuva on häilyvä. Epävarma psyyke ei ole kestänyt kritiikkiä tai muiden mielipiteitä. Huomionhakuisuudessaan haluaa ulkomuodollaan viedä muiden ajatukset pois luodun kuoren alta paljastuvasta epävarmasta ihmisestä. Ehkä tässäkin tapauksessa eläimellisellä asenteella olisi pötkinyt pidemmälle. Meidän ajatusmaailmassa eläimellisyys käsitetään negatiivisena piirteenä. Mutta eläimet vain ovat sitä mitä ovat, ilman filtteriä. Rukoilijasirkat syövät miehensä seksin jälkeen. Mitäs sillä enää tekee kun homma on hoidettu. Koirat nuuhkivat antaumuksella toistensa takapuolia ja hajuja. Ihmisetkin sitä tekevät, tosin hienovaraisemmin. Ohimennen nuuhkaisevat kainaloaan tai posket punoittavana miettivät, tuliko tuo ympärillä leijuva virtsan lemahdus minusta ristiessä jalkojaan. Kissat nuolevat itseään tai toisiaan keskellä lattiaa jalat levällään. Niin mekin, mutta peiton alla. Puput popsivat osan omista papanoistaan edistääkseen ruoansulatustaan. Nooh, tätä en halua tietää.
Maanantaikappale 