Vauvapuuhia

Varpaita kipristävää odottelun hurmosta ja valmistelua tulevaan. Laskettuun päivään ei voi mennä enää valovuosia. Kauankohan siihen vielä menee? Viime hetken tarkisteluja tarvikkeista, kuvien katselua netin ihmeellisestä maailmasta ja paperille päivitettyjä sanoja viime hetken puutelistalla. Oih, enkä ole nimeäkään miettinyt! Edellisen vauvan jäljiltä on käyttökelpoista kierrätysmateriaalia jäljellä mutta aina tulee ostetuksi myös jotain uutta, joka on vain hänen omaa.

Minun tuleva vauvani on taatusti maailman upein ja suloisin olento. Sillä on kolme sarvea otsalla, vihertävän suomukas iho sekä 180 astetta kääntyvät ainutlaatuiset silmät. Mitä sinä luulit?

Tämän uuden perheenjäsenen odottelun kohdalla on se hyvä puoli, että vatsa ei kasva. Ei tarvitse uusia vaatekertaa tai kärsiä aamupahoinvoinnista. Ainoa mikä voi huonosti on kärsivällisyys. Milloin tulee odotettu soitto Faunattaresta hänen saapuneen haettavaksi kotiin!

Esivalmistelut on tehty. Terraario kunnostettu uudelle persoonalle. Päivitetty Jemenin kameleontista Jacksonin kameleonttiin (Trioceros J. xantholophus). Jacksonit vaativat enemmän kosteutta ja vähemmän lämpöä kuin Jemenin kameleontit. Lämpölampussa ei siis tarvitse olla watteja tuhotonta määrää. UVB- lampun on syytä olla tasokas Jacksonin kameleontilla, koska tämä laji kaipaa runsaasti UVB säteilyä. Mahdollisuuksien mukaan tulisi mahdollisimman aikaisesta keväästä myöhäiseen syksyyn altistaa aidolle auringonvalolle.

Runsaan kosteuden vuoksi terraarion ilmanvaihtoon tulee kiinnittää huomiota. Terraario on syytä suojata hyvin saniteettitiloihin tarkoitetuilla kosteudenestoaineilla tai mahdollisuuksien mukaan muokata terraarion pohjaan viemäröinti, mikä poistaa sumutuksen jälkeen alas valuvan ylimääräisen veden. Itse luotan kosteudenestoaineisiin sekä hyvään ilmastointiin. Terraariossa on ilmanvaihtoaukot molemmilla sivuilla, vasemmalla ylhäällä ja oikealla alhaalla. Koko takaseinä on myös rei´itetty ilmanvaihtoa ajatellen. Terraarion katossa lamppujen alla on metalliritilät, joista myös vaihtuu ilma.

 

Jacksonin kameleontit ovat alkuperältään Itä-Afrikan vuoristoilta, joissa elelevät puiden latvustoissa kosteuden aiheuttaman usvan keskellä. Vuoristossa ilma on suhteellisen viileää kosteusprosentin ollessa 50-80 %. Näihin olosuhteisiin tulisi pyrkiä myös terraario-oloissa Jacksonin kameleontin hyvinvoinnin takaamiseksi. Lämpölampun läheisyyteen on hyvä laittaa lämpömittari helpottamaan oikeiden olosuhteiden tukemista. Terraariossa tulee olla myös viileämpi puoli. Itselläni on lämpömittari myös siellä.

Harkinnassa on vielä, että ostanko Faunattaresta Exo Terran Foggerin luomaan ajastuksen avulla tasaisen kosteuden vai sumuttelenko käsin muutaman kerran päivässä. Sumutuslaitteen puolesta puhuisi seikka vaivattomuudesta. Tosin, olen kuullut sumutuslaitteen tukkeutuvan helposti kalkkipitoisen veden vuoksi. Olen ajatellut kasvattaa Jacksonin kameleontteja ja siksi siis mietityttää miten luoda mahdollisimman hyvät olot. Totta kai on muutenkin ensisijaisen tärkeää, mutta vauvantekopuuhissa tunnelma ja olosuhteet ovat äärimmäisen tärkeitä. Noh, kyllähän sinä sen tiedät!

Jacksonlandia
Tuleva Jacksonlandia

Jackson kameleontti naaraat synnyttävät eläviä poikasia poiketen useimmista kameleonttilajeista, jotka munivat haudaten munansa kaivamaansa kuoppaan. Kantoaikana ( n 6-9 kk ) sikiöt kehittyvät naaraassa nahkaisen kalvon sisällä, joka puhkeaa synnytyksessä ja poikaset tippuvat maahan valmiina itsenäiseen elämään.

Mieleni tekisi muodostaa enemmän lauseita tähän luettavaksi mutta teen sen heti kärsivällisyyteni saadessaan palkintonsa. Silloin on enemmän faktaa tarjottavana kyseisen lajin elämästä. Toivottavasti se tapahtuu ennen pehkoni harmaantumista.

No nyt se tapahtui! 4.10 hain länsikeskuksen Faunattaresta Jacksonin kameleontin kotiin. Kyseessä olikin odotettua pienempi kaveri. Valmiina ollut terraario on aivan liian suuri ja laitoin Elviksen keittiössä sijaitsevaan terraarioon, joka alunperin oli valmisteltu tulevaisuudessa tulevaa naarasta varten. Siihen tein valmisteluja. Kyseessä siis metallikehyksinen Ikean hyllykkö. Hyttysverkosta tein seinät ja kattona metalliritilä, jossa myös hyttysverkkoa. Uvb-lamppu, lämpölamppu ja päivänvalo ovat katolla. Lämpölampuksi riittää tavallinen hehkulamppu, koska yli 30 asteen lämpö on vaarallinen Jacksonin kameleontille. Tämä laji kaipaa viileää mutta kosteaa ilmastoa, kuten aiemmin varmaan jo olen maininnut. Bauhauksesta hain ilmankostuttimen, josta saa helposti kosteutta sitä vaativalle. Kostutinta muokkaamalla laitoin sen käyttöön.

Ja tosiaan, Elvis tuli nimeksi. Juuri sopiva foogu otsalla ja parittelussa mukana tanssia!

Elvis on nyt pari päivää totutellut terraarioonsa ja meille kotiutumiseen. Tummahkot värit ovat vielä pääosissa mutta viherkasvien piiloissa ollessaan jo näkyy vihreää. Juonut on ja ruoka jo maistunut. Ruokaa laitoin tarjolle ruokakippoon, jonka asetin nippusiteellä terran seinään kiinni sekä kasvuston joukkoon. Ruoaksi tarjosin s-koon sirkkoja sekä pikkujauhiksia.

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.