Kissamme Pimu

Villikissana luoksemme pentuna muuttanut Pimu, olisi ehkä sopinut paremmin Surku nimen kantajaksi. Tänä päivänä 7 vuotta myöhemmin villiys näkyy edelleen. Ei siten kuin ajattelisi… Sähinänä, raapimisena tai aggressiona. Ei. Villiys näkyy luottamuspulana. Edelleenkään ei luota meihin täydellisesti. Äkkinäiset liikkeet, liiallinen tuijotus tai kynsien leikkuu aiheuttaa juokse- ja pakene reaktion. Saman reaktion aiheuttaa vieraat ihmiset varsinkin useampi samaan aikaan. On kuin ei kissaa olisikaan. Vieraiden lähdettyä kömpii sänkymme alta haistelemaan kaula pitkänä varovasti ryömien vieraiden jalkojen jättämiä hajuja. Pakko kehua, että vuosien saatossa sängyn alla vietetty aika on pienentynyt ja tutummat ihmiset jo näkevät Pimun vierailunsa aikana. Osa saa jo silittää hetken.

Entistäkin aremmaksi Pimu muuttui toisen kissamme äkillisesti kuoltua vuosi sitten. Suru oli suunnaton. Koko perheellä. Kissamme Äijä oli perheemme jäsen 15 vuotta ja yhtäkkiä kesken leikin sai kohtauksen jääden kieli ulkona haukkomaan henkeä olohuoneen lattialle. Äijä pyyhkeen sisällä suoraan Turun eläinsairaalaan. Ottivat tutkimuksiin ja hetken päästä saimme surullisia uutisia. Äijälle oli tullut sydänveritulppa aiheuttaen neliraajahalvauksen. Ilman happikaappia oli huono hengittää eikä jalat kantaneet enää. Äijän silmistä sielukas katse oli jo poissa. Jouduimme sanomaan hyvästit rakkaallemme. Suukotin poskea ja pidin tassusta kiinni eläinlääkärin laittaessa lopetuspiikin. Hetken päästä sydän ei lyönyt enää. Voi kuinka pahalle tuntuikaan jättää sinne kylmälle metalliselle pöydälle yksin makaamaan.

Äijän pois menon jälkeen Pimu on miehestäni ottanut turvaa. Häntä seuraa ja hakeutuu viereen. Aamuisin kiehnää jaloissa ja kerjää huomiota. Mahtava huomata, koska aikaisemmin seuraili Äijää joka paikkaan.

Minä olen myrkkyä Pimulle. Syytä en tiedä, mutta ei yleensä edes ole samalla puolella huonetta kanssani. Kiertelemme puolelta toiselle. Johtunee kai siitä, että olen ainoa joka komentaa kynsien mennessä seinään, oven pieliin tai kiinnostuu liiaksi muista lemmikeistä. Tosin, Pimu on hienosti ottanut vastaan viiriäiset sekä muut terraarioeläimet. Oppinut hyvin ettei niitä tarvitse metsästellä. Ei edes kenttäsirkkaa syö lattialta vaan alkaa mouruta kertoakseen lattialla vipeltävän sinne kuulumatonta. Hassua eikö? Ajattelisi kissan sentään metsästävän ja suorastaan ahmaisevan mehevän kenttäsirkan.

Tyypillinen tyttö. Alkaa kirkua ötökän nähdessään.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.