Kusipäämutsi vs Voimamutsi

Vai natsimutsi? Kuvittelisin meistä kaikista äideistä löytyvän monenlaista sisäistä mutsia. Minkälainen mutsi sinusta kasvaa lapsen syntyessä on valinta. Luovuttajamutsi tai voimamutsi. Todellinen mutsius haastetaan useimmiten haasteiden edessä, silloin kuin kaikki ei menekään satukirjojen tahtiin.

Sairastajamutsista pitää löytyä Voimamutsin elkeitä, kun äitiys ei olekaan vauvantuoksuinen, rakkautta tihkuva tai hattaralta maistuva. Äitiyttä kuvataan usein ihailevasti. Mitä tapahtuu, kun joukkoon sekoittuu surua, käsidesin tuoksua tai sydämen murjovaa lannistumisen tunnetta oman lapsen kivun edessä? Ruusuinen kuva murtuu. Äitiydenkin takaa löytyy aina ihminen. Ihminen, jolla pitää olla lupa tunteisiin, ilman huonon äidin leimaa. Äitiyden kiiltävä haarniska ei ruostu, vaikka se hermo menisikin välillä. Kyseessä ei ole vaihtokauppa tunteista äitiyteen. Ihanuuden kuva murenee helposti todellisuuden edessä. Äitiys ei tuonutkaan loputtomasti venyviä hermoja tai antanut syntyneen vauvan mukana käyttöohjeita.

Kohtasin oman todellisen Kusipäämutsiuteni 11 vuotta sitten. Oli jälleen yksi niistä päivistä, jolloin keskustan peliliikkeet, ostoskeskukset, ja pääkirjasto oli koluttu läpi poikaa etsien. Luettu puhelimesta itsetuhoisia viestejä, kyselty päivystyksestä, tehty katoamisilmoitus poliisilaitoksella, soiteltu kouluun ja kavereille sekä käyty läpi kaikki mieleen mahtuvat kauhukuvat. Hörpin kahvia kotona miettien seuraavaa siirtoa. Pian tulisi pimeäkin.

Kuulin avaimen kiertyvän ovessa ja ryntäsin eteiseen hätääntyneenä, itkuisena ja helpottuneena kysellen – Missä olit? Onko kaikki hyvin? Arvaa kuinka pelkäsin! Ja siinä hän seisoi eteisessä minua katsellen ja alkoi nauraa. Nauroi ääneen. Suoraan silmiin katsoen kohautti olkapäitään heittäen repun eteisen lattialle. Ja silloin napsahti. Kuolan roiskuessa leualle kiljuin naama vääristyneenä:

-Painu vittuun nauramasta siitä, saatana!! Kompastellen ryntäsin parvekkeelle ovet paukkuen ja sytytin tupakan. Muistuttaen höyryveturia kiskoin savua sisään ja ulos  yrittäen rauhoittua. Nyyhkytin ja yritin käsittää miten kehtaa.

Sitten se iski. Todellisuus. Kylmähiki otsalla tajusin juuri olleeni todellinen Kusipäämutsi. Olin käskenyt 11 vuotiasta poikaani painumaan vittuun. Hieman rauhoittuneena tumppasin tupakan ja menin takaisin sisälle mielessäni ajatus jutella tapahtuneesta. Reppu edelleen eteisen lattialla mutta poika poissa! Hän oli lähtenyt.

Mieheni oli kotimatkallaan nähnyt hänen kävelevän kadulla ja ottanut kyytiin kysyen – Mitäs sä täällä kävelet? Aki oli rauhallisesti vastannut, että – Äiti käski painumaan vittuun.

Tosiaan. Niin olin sanonut. Hermo meni niin, että napsahti. Ei olisi saanut. Juttelimme jälkeenpäin tapahtuneesta pitkään ja pyysin anteeksi. En tarkoittanut mitä sanoin. Hätä oli ollut koko päivän niin suuri ja hänen välinpitämättömyytensä vain kolahti. Vuosien saatossa on opeteltu, puolin ja toisin, tunteiden käsittelyä. Korostettu Voimamutsin rooli yli kusipäisyyden. Hermojen menetys on inhimillistä sekä tunteiden näyttö sallittua kaikenikäisille ikätason mukaan. Mutta rajansa kaikella, eikö? Tuollaisen napsahduksen aikana napanöyhtäkin on aikuismaisempi kuin itse. Sanoja ei saa kelatuksi takaisin eikä lausetta saa pojan mielestä pois. Siitä syystä olisi hyvä miettiä mitä suustaan ulos lausahtaa, jopa silloin sekunti ennen napsahdusta. Aina ei onnistu. Osittain tilannetta saa korjatuksi jälkeenpäin keskustelemalla lapsen/ nuoren kanssa. Pala palalta käydä läpi tilanne selittäen oma mielentila. Ei ole nöyristelemistä vaan aikuisuutta myöntää omat virheet. Toimi esimerkkinä ja lapsesi oppii hienon arvon elämässään. Perustele sanomasi ja ehkä hän joskus, jonain päivänä, pitää sinua turvallisena jälleen.

Anteeksi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.