Mietin yhtenä päivänä itseäni. Ajatuksiani ja niiden humoristisuuden aiheuttamia henkisiä pieniä orgasmeja. Mietin onko minussa jokin vialla, kun ympärillä tapahtuvat murheet sinkoilevat ohitseni ja lävitseni mutta mielenrauha säilyy koskemattomana. Tai noh, järkkyyhän se ajoittain mutta palautuu nopeasti. Ainakin toistaiseksi. Ajatuksissani hymyilin ja mietin vieläkö hymy ylettyy silmiin asti. Otin kuvan, koska halusin nähdä ettei peilikuvani huijaa.
Ei se huijannut.
Ehkä olen kehittänyt itselleni murheista aktivoituvan suojan, liukkaan lokerollisen haarniskan, josta singahtaa kaikki päälle ryöpsähtävä paska. Hetken liukastelee pinnalla ja valuu pois. Pesenhän itseni fairylla, joka poistaa pinttyneemmänkin rasvan pinnalta. Että toimiiko jenkkakahvoihin? No ei vittu toimi.
Meidän elämämme tammikuu on ollut mielenkiintoinen, ajatuksia herättävä ja paikoitellen ahdistavakin. Minulla alkaa hermot olla mennyttä. Kirjaimellisesti. Sormistani lähtee rasituksessa tunto, joka johtunee aivosairauden rapistuttamista hermoista. Yllä oleva kuva on otettu Hannun kanssa tehdyn lenkin jälkeen. Pikkurilli oli aivan tunnoton. Hannu kiskoo remmissä ja käteni väsyy. Vuoden ikäinen testosteronihormoni hirviö kemiallisen kastraation jälkeenkin. Hyvän hajun tarttuessa nenään Hannu tekee kaikkensa löytääkseen hajun lähteen. Kävimme eläinlääkärissä jälleen ja Hannun vasen korva oli täysin tulehtunut, sekä iho ja kaikki tassut rikki. Anaalirauhasetkin vaivaa ja eläinlääkärin tutkiessa sekä tyhjentäessä niitä, hän sanoi anaalirauhasten olevan erikoisen muotoiset ja siksi eivät tyhjene normaalisti. Aiemmin atopiaan oli päivittäislääkkeenä Modulis huonolla teholla mutta käytimme sitä kuukausien ajan kuitenkin. Nyt kokeiluun tuli Apoquel ja senkään teho ei riitä. Nyt kokeilussa Apoquel + kortisoni yhdistelmä rajuun kutinaan elämänlaatua parantamaan. Tuntuu kutina hieman helpottuneen mutta kortisonissa on muita vaaroja paljon. Ensi harmiksi se tuo pissaongelmaa. Pidätyskyky tuntuu häviävän kokonaan. Hannu pissailee sisälle paljon. Toiseksi, pitkään syötynä tuhoaa sisäelimiä kuten munuaiset ja aiheuttaa diabetesta. Tekee miten vain, on kaikki Hannulle huonoksi. Ilman lääkkeitä en uskalla ajatellakaan oloa, lääkkeiden kanssa elämänlaatu huonohko ja nyt tämä. Voi Hannu sentään !!
Kameleonttivauvoille kuuluu hyvää. Suurin osa on löytänyt oman kodin ja omissa terraariossa on jäljellä neljä. Mahtava kokemus ja toivottavasti tulevaisuudessa saan kokea uudelleen. Päivitystä tulossa muutenkin, kun kauluslisko on uutena lajina muuttanut meille sekä lähitulevaisuudessa muuttaa L.williamsi gekot. Uutuutena on myös Aasian rukoilijasirkka, josta tulossa myöhemmin postaus, kunhan kotiutuu ensin kunnolla. Salaman räpsäytykset kamerasta ei auttane siihen.
Hyvää meidän tammikuussa on se, että sain varmistuksen uudesta työssäoppimispaikasta. Onneksi! Opiskelujen loppusuora alkaa. Keväällä on valmistuminen. Toivottavasti oma kunto kestää tämän rutistuksen vielä. Välillä tuntuu raskaalta mutta pitää muistaa oma inhimillisyys ja antaa lupa lepoon myös. Keväällä edessä on opiskelua, työtä, näyttöjen suunnittelua ja alkava edunvalvonta. Poikani muutti vuoden vaihteessa hoitokotiin asumaan. Aiemmin ollut tuettu asuminen ei riittänyt. Arjen ja koko elämänhallinta haastavaa, sairauksien hoito kotihoidosta huolimatta mitätön. Syvän masennuksen, Aspergerin ja ykköstyypin diabeteksen hoito ei sovi yhteen. Omaa halua mihinkään ei ole ollut. Mielialalääkkeitä on ollut useita ilman hoitovastetta. Viime syksyn aikana osastojaksoja oli muutama. Tammikuussa hän kävi läpi kolmen viikon neuromodulaatiohoidon Tyksin psykiatrian neuromodulaatioyksikössä. Kolme kertaa viikossa pienessä anestesiassa annettiin sähköä aivoihin. Hän on niin rohkea ja sitkeästi jaksoi hoidon loppuun. Tuloksia ei tullut toivotusti. Pientä mielialan kohenemista on havaittavissa onneksi. Hoidot jatkuu ja yhteistuumin löydämme keinoja lisää. Hoitokodissa on tehostetumpi valvonta yötä päivää ja hänen toiveestaan minusta tulee edunvalvoja.
Aika karusellia on välillä. Elämä pyörii niin, että katsetta on vaikeaa kohdistaa. Omat haasteet pelottaa ja lisääntyneet oireet. Päänsärky, sormien tunnottomuus, lisääntynyt nielemisvaikeus, hermo/lihassäryt sekä määrittämätön sairauden tuntu. En uskalla mennä lääkäriin, koska pelkään sairaslomaa ja sen tuomaa opiskelujen pitkittymistä. Huomaan huijaavani itseäni ajatuksin, että hoidan itseni valmistuttuani. Sitten kun kaikilla on hyvä olla. On niin paljon edessä, että en halua jäädä niistä paitsi. Haluan tuntea itseni normaaliksi ja revetä kaikkialle! Haluan olla tarvittu. Haluan niin paljon, että olen vaarassa unohtaa itseni. Ja silti, kun kuuntelen itseäni, tunnen sisäistä rauhaa ja mielihyvää. Hymy ylettyy silmiin asti. Rakastan perhettäni, eläimiäni ja niiden kasvatusta, ympärilläni olevaa karusellia. Sehän tarkoittaa, että me elämme. Elämämme ja kotimme ei ole ihannetilanne mutta ne on meidän. Turvapaikka, jossa voi kiukuta, nauraa ja huutaa. Uppoutua tuijottamaan terraarioiden elämää uneksien itsensä viidakkoon, kunnes Hannu palauttaa todellisuuteen mussuttamalla maton alle unohtuneen pissaisen talouspaperimytyn tai päättämällä, ettei halua nukkua pehmeässä pedissä.
Avaan netistä tukun tilauslistan ja tilaan varastoon kaksikymmentä kuusi litraa fairya, ettei haarniskan liukkaus lopu. Ja hymyilen.
Maanantaikappale 
Kyllä se siitä. Ei ole sellaista monttua nähty, josta ei olisi noustu.
Aurinkokin paistaa. Tänään ainakin.
Kevättä kohti ollaan matkalla.
Varmaan eläinlääkäri tietää, mikä on Hannulle parhaaksi. Silti noi lääkejutut ei kuulosta ihan hyvältä. Anaalirauhaset kiusannevat monia koiria. Minun kokemusteni mukaan yleensä sen syynä on sopimaton ruokavalio. Tietysti tohon sisäpissaamiseenkin tulisi saada muutosta, ettei sinulla lopu jaksaminen.
En juurikaan pysty muuten auttamaan kuin lähettämällä elämää ylläpitävää säteilyä🌞😍👍🤓🤪
TykkääTykkää