Ei Pöllömpi ilmapallosta

Kun ulkomaailma ahdistaa huomaan hakeutuvani piirtämisen, maalaamisen tai muun taiteilun pariin. Se pitää mukavasti ajatukset pois kaikesta ahdistavista ja piinaavista ajatuksista, joita päässä pyörii kuin karuselli. Järki sanoo, tai noh oikeastaan huutaa, että mitäs siinä niitä vatvot!! Ja sormet pyörittelee ilmapalloa. Mitä siitä saisi aikaiseksi?

Ja alussa oli kaksi ilmapalloa ja maalarinteippiä.

Seuraavaksi liimasin silmät paikoilleen hahmottaakseni pään asentoa ja silmien paikkaa. Halusin pään hieman vinoon. Silmät on maalattu akryylivärein. Höyhenet syntyi kopiopaperista.

Rautalangasta vääntelin ja hahmottelin jalat. Maalarinteipillä muotoilin pöllön jalkaa. Ajatuksena oli ensin käyttää jätskitikkuja jalkoina mutta rautalangan työstäminen oli helpompaa. Jätin rautalangasta jäljelle hieman ”säärtä”, että jalat on helpompi kiinnittää maalarinteipillä pöllön vartaloon.

Höyheniä sai repiä paljon! Ne on myös maalattu akryylivärein sekoitellen eri sävyisiä ruskeaa, keltaista, mustaa ja valkoista.

Enpä laskenut mutta paljon niitä oli! Heh, en laskenut yöllä lampaita vaan höyheniä. Höyheniä, höyheniä, höyheniä ja vielä kerran. Höyheniä.

Höyhenten liimaus kannattaa aloittaa alhaalta ylöspäin edeten, niin höyhenet saa limittäin helpommin.

Siipien rankana käytin rautalankaa. Taivuttelin rautalangan oikeaan muotoon ja leikkasin kopiopaperista siiven mallisen palan, jonka maalasin akryyliväreillä rusehtavaksi. Värin kuivuttua aloin liimaamaan päälle höyheniä.

Jätin pätkän rautalankaa siiven ulkopuolelle. Siitä siipi on helppo teipata selkään kiinni.

Liimaukseen voi käyttää normi Erikeeperiä tai liimata kuumaliimapyssyllä. Liimapuikkoon en luottaisi. Itselläni oli käytössä Aleene`s Tacky glue , joka on kuin Erikeeper.

Vartalon höyheniä liimaillessa jätin selkään paljaan kohdan, johon kiinnitin siivet maalarinteipillä.

Rautalangat teippeineen jäävät päälle liimattujen höyhenien alle piiloon.

Jalat ja nokka saivat väriä siveltimestä, jota oli pyöritelty akryyliväriseoksessa. Keltaista + punaista = oranssi. Tumman ruskealla ja mustalla värillä maalasin nokan ja jalkojen valkoiset nenäliinahöyhenet sekä vanun.

Jalkojen kynnet maalasin tumman ruskealla. Jokaisen oma pöllö saa tietysti olla omaa silmää miellyttävän värinen. Musta, harmaa, valkoinen tai mikä tahansa mielikuvituksellisempikin väri.

Nyt jälkeen huomasin, että pöllölle olennainen pitkäsulkaisempi pyrstö unohtui. Mutta jokaisen pyrstö on herkkä asia eikä sitä sovi arvostella.

Tarvikkeet ovat hyvin yksinkertaiset eivätkä vaadi kovinkaan hääppöistä budjettia. Se onkin omissa taiteiluissa arvokas asia. Kotoa löytyvistä tuiki tavallisista asioista, kuten maalarinteippi, ilmapallot, vanu, rautalanka, vessa- ja talouspaperirullat saa mielikuvituksella aikaiseksi kaikkea kivaa. Hauskaa ja upeaa touhua vaikka lapsen kanssa yhdessä. Aikaa kului liimausten ja maalien kuivumiset mukaan lukien 4-5 päivää. Kukaan ei valittanut, vaikka keittiön pöytä oli täynnä kaikkea sälää. Sai luvalla syödä muualla!

Aiheena voi olla mikä vain, vaikka omalle lapselle lelu. Omaa sydäntä lähellä on eläimet, joten aihe oli lähes itsestäänselvyys. Murheet kun eivät näytä loppuvan, niin seuraava projekti aivosolujen nollaamiseksi on jo alkanut. Talouspaperirullasta kameleontiksi!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.