Kuluvan viikon Asunnottomien yö-tapahtuma laittoi jälleen ajatusvirran kuohumaan. Minua ahdistaa tietoisuus siitä, kuinka uutiset ja yleinen valtamedia isosti otsikoi paria päivää ennen tapahtumaa asunnottomien arjesta ja ylisukupolvisuuden kulttuurista sen takana. Älä käsitä väärin, on hienoa, että asunnottomuudesta tiedotetaan ja puhutaan. Asian pitäisi olla kuuluvilla koko ajan! Korvaan särähtää asian esiin tuomisen sävy. Vastuuta sälytetään asunnottoman harteille enemmän kuin on tarpeen. Kun se ei vaikuta omaan elämään, on helppo omassa arjessa unohtaa ettei kaikki voi raskaan päivän jälkeen vetää kotioveaan perässään kiinni huokaisten. Osa meistä, valitettavasti, joutuu miettimään mihin päänsä yöksi painaa. Siihen Asunnottomien yö-tapahtuma on oiva muistutus. Todellakin meidän hyvinvointivaltiossamme on asunnottomia ympäri vuoden, ei vain muutamaa päivää ennen lokakuista Asunnottomien yötä. Rinteen hallitus on luvannut saada asunnottomuuden aisoihin vuoteen 2023 mennessä. Huh! Kolmessa vuodessa ja kahdessa kuukaudessa saada katoamaan vuosisatoja kestänyt ongelmavyyhti. Aika kunnianhimoinen saavutus, sanon minä.
Loistava ajatuksena, jälleen. Mutta onko ketään tuhlannut ajatusta mitä se käytännössä tarkoittaisi. Tuskin. Taas uusi ahdistuksen aihe. Että eikö hiljalleen häpeän puna peitä poskien sijasta koko päätä luvatessaan höpöhöpöjuttuja. Mietityttää myös lupausten tarkoitusperät, onko niiden takana oikeasti ollut huoli asunnottomien ihmisoikeuksista vaiko vain kiilto silmissä saada itsestään parempi kuva muiden mieliin suu vaahdossa pauhaten? Kuulen vain, -Plaaplaaplaa. Kummasti uutisvirran kuohunta on hiljentynyt näin muutama päivä jälkeen.
Miten sitten olla hyvä ihminen? Vaikeaa se tänä päivänä on tässä byrokraattisessa pomppulinnassa. Pompotellaan paikasta toiseen eikä loppua näy. Pyydetään selvityksiä selvitysten perään, eikä virastoissa kukaan tiedä mistään mitään sen enempää kuin itsekään. Sieltähän sen avun odottaa saavansa. Luukkuraivo leviää epidemian tavoin, eikä siihen löydy kausirokotteita. Sosiaalitoimisto ja Kela voisivat ottaa SWOT-analyysin henkilöstönsä käyttöön perehtyen siihen ja sen toiminnan tarkoitusperiin. Luukkuraivo on useasti oikeutettua, vaikka joutuessaan sen valtaan asiat hidastuvat. Inhimillistä vain.
Ihminen ilman kotia on kuin otsikko ilman sisältöä tai rapistumaan jätetty hylätty talo. Epäoikeudenmukaisuus, ihmisoikeuksien riisto ja voimakas syyllisyyden tunto ovat omiaan tappamaan hyvänkin ihmisen sielun. Tai ainakin väsyttämään sen hetkellisesti. Enkä minä sitä ihmettele. Byrokratian viidakon liaaneissa ei huuda Tarzan, vaan aito hädässä oleva ihminen. Umpikujainen labyrintti, josta on vaikeaa löytää tietään ulos kulkematta lähtöruudun kautta. Säännöksiä säännöksien perään, joista jokainen kumoaa toisensa ihmisoikeuksista piittaamatta.
Päihteitä käyttävälle asunnottomalle ei löydy maaliviivaa. Se siirtyy lähestyessä aina vain kauemmaksi ja kauemmaksi hämärtyen. Virastot tylyttävät byrokratiallaan jo valmiiksi lyötyä. Aivan kuin virka olisi asettunut sydämen tilalle rintaan. Yhdistykset ja järjestöt, kuten Varsinais-Suomen Sininauha ry tekevät suuren poikkeuksen. Näiden toimintaa tulisi tuoda enemmän esille. Pyyteetöntä ja oikeasti välittäen. Siellä muistetaan missä sydäntä kaivataan. Tasa-arvoisesti samalla viivalla.
Ihmisyyttä muistaen ei olisi pahitteeksi katsoa läpi sormien, edes joskus.
Maanantaikappale 