Kyllä Hannusta on moneksi!

Kuluvina viikkoina Hannu on kasvanut henkisesti teini-iästä huolimatta. Oppinut ottamaan hienosti korvat käyttöön, vaikka edellä kävelisi niin herkullisesti keinuva karvainen kermaperse huumavine tuoksuineen. Katse on tyhjä, kuohat suupielissä mutta korvat toimii. Toistaiseksi.

Hämärän rajamailla kuljemme, tiedän. On enää hetkestä kiinni, että Hannu hoksaa olevansa ihan oikea poika. Elkeitä näkyy jo, kyykkypisusta piittaamatta. Hannu täytti kahdeksan kuukautta juuri ja käyttäytyy kuin oikea teini. Jos Hannu olisi ihmislapsi, ei diagnoosia voisi kiistää. Hyperaktiivinen ADHD. Pienikin ärsyke ja pakka hajoaa. Tarkoitan oikeasti pientä, kuten ulkona harjoitellessa paikallaan istumista ohi leijaileva kuiva koivunlehti sytyttää Hannun sadasosasekunnissa. Sen jälkeen koko homma leviää. Keskittyminen on mennyttä. Hannu kun ei lehteä kiinni saa, saa remmi, minun käteni sekä koko pihatie kyytiä. Toiminnanhalu on valtaisa. Tekemistä pitää olla koko ajan, jos sitä ei ole Hannu kyllä keksii ihan itsekin.

Kaikki treeni tapahtuu parin sekunnin sykleissä. Hannun tahtiin, pikku hiljaa. Päivittäistä osaaminen ei ole, vaan teinimme yrittää tehdä mitä haluaa ja näyttää hölmistyneelle, kun palkkaa ei tipukaan jos istuu maahan käskyssä tai menee maahan käskyttäessä odottamaan. Ulkona Hannu osaa hienosti seurata vieressä, kunnes ei enää halua. Sitten jälleen ihmetellään miksi palkkaa ei tule, jos repii remmiä samalla. Palkkaa halutessaan Hannu hermostuu ja alkaa komentamaan hyppien päin, repimällä hihnaa, käsiä ja housuja.

Teinit on luotu kokeilemaan rajojaan, niin se vain on. Miten sitä muuten voisi tietää missä raja kulkee? Vaikka kaikkea harjoittelee siitä asti, kun pikkuinen pentuna kotiin tulee, on silti testattava.

Hannu on todellinen nenäpäivän koira. Lenkille mennessä suloisesti svengaava Stevie Wonder alkaa korvamatona soimaan mielessä Hannun puolelta toiselle keinuvaa päätä katsellessa… I just called to say I love youuu…

Toiminnanhalu sekä oman mielenterveyden hyvinvointi on huomioitu päivittäin. Hannu harvemmin syö ruokakiposta, vaan ruokailuun olen käyttänyt aktivointileluja, etsi-leikkiä tai maitopurkkeja. Maitopurkkiin saa kätevästi ruoan ja syöminen on pienen työn takana. Ikeasta ostettu ruokakupin teline muuntui aktivointileluksi. Ostin telineen ja huovan Ikeasta.

Huovasta leikkelin n 12 x 4 cm suikaleita ja solmin ne yksitellen ristikkoon kiinni. Hieman yli puoliväliin riitti huopa ja loput ristikosta pujottelin toisesta huovasta kolot kiinni siten, että syntyi palmikkokuviota.

Tuossa menee hetki nuuskutellessa ruokaa etsien. Hannun mielestä ihan ykkönen!

Alempi on heilahtanut kuva. Innokkaasti maitopurkkia repivästä sähikäisestä on haastavaa saada tarkkaa ! Sormet syyhyten seuraan vierestä. Kuinka tekisikään mieli puuttua näyttäen, että ota tuosta kiinni ja nosta. Silloin kaikki valuisi lattialle toisen pään ollessa revittynä jo auki. Mutta ei. Hannu kiskoo pahvia pyörien ympyrää tölkin ympäri, käy kunniakierroksen ympäri keittiötä nuuskien ja jatkaa taas tölkkiympyrää. Noh, jokainen tyylillään. Pääasia, että on kivaa!

Hannu sairastaa edelleen. Hoitotoimenpiteisiin Hannulla on jo mennyt hermo. Riehuminen, pureminen, näykkiminen ja läähätys alkaa sillä samalla hetkellä, kun otan lääkepurkin käteeni. Pakkopaini alkaa. Alusta asti, ihan ensimmäisestä lääkitsemisestä, on palkattu namuilla ja vuolaasti kehuen kuinka reipas on mutta kuuroille korville menee. Namun Hannu tulisi hakemaan nopeasti ja sitten karkuun! Laminaatti rullalla Hannu sutii pois tilanteesta. Ja turhaan. Loppuun asti pitää viedä ja poikkeuksetta olen ollut mustelmilla. Nyt hain tilannetta rauhoittaakseni kuonokopan. Alkoi kyllästyttää ainaiset mustelmat sekä Hannun ahdistus. Nyt pari lääkitsemistä on mennyt rauhallisemmin kankaisen kuonokopan kanssa. Minä olen rauhallisempi, koska ei tarvitse väistellä vahingoittavia hampaita ja Hannu rauhallisempi, koska minäkin olen. Oli pakko löytää helpottava keino, koska lääkitys tulee jatkumaan näillä näkymin pitkään ellei lopun elämäänsä. Hannua vaivaa sitkeääkin sitkeämpi kokkibakteeri, korvassa, nivusissa, pepussa ja tassuissa. Hannulle sopii vain jäniksen ja peuran korvat sekä poron luut. Kaikki muut kokeilussa olleet ovat tuoneet oireita. Myös osa lääkkeistä. Nyt käytössä jälleen hyporuoka pahasti vahvistuneen oireilun vuoksi.

Hannulle kelpaisi kyllä kaikki. Ulkonakin. Jätä-käskyä treenataan ahkeraakin ahkerammin mutta olen yllättynyt, että suolitukokselta on vältytty. Hannuun uppoaa aivan kaikki mikä eteen tulee, välillä vähän sivustakin. Tumpit, roskat, nenäliinat, tupakka-askit, kakka-kasat, vanupuikot, sormipatterit, asfalttiin viime kesänä liiskaantuneet purukumit, tölkit, hiuspompulat, kepit, sammaleet, puiden lehdet, sepeli, kivet. Herää ajatus, että kumpaa pitäisi treenata, koiria vaiko ihmisiä jotka tuollaisia luontoon viskovat? Kotona kiistan aiheet jatkuvat. Kissamme pissahiekkalaatikko on herkullinen sekä mukaan lukien kodin muu irtaimisto. Hannu on jo popsinut kaikki matot, lelunsa, keittiön kalusteet. Eilen rappukäytävästämme löytyi hissin oven edestä sormiparisto. Oli sekunneista kiinni, ettei Hannu ehtinyt sitä nielaisemaan.

Joku saattaa miettiä, että – Miksi ihmeessä päästät koiran ottamaan tuollaisia! Ja minä mietin siinä samalla – Miten ihmeessä ehdin joka paikkaan! Lenkit pitäisi tehdä silmät Hannussa kiinni ilman räpsyttelyä.

Ja siltikin olen niin ylpeä koiraemo. Kyllä Hannusta on moneksi!

4 vastausta artikkeliin “Kyllä Hannusta on moneksi!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.