Hannu poika sairastaa, häntä hellimme me

Hannu on valloittava, utelias, energinen ja suloinen 16-viikkoinen ruskea labradorinnoutajan pentu. Hannun hepuleita seuratessa ei osaisi kuvitella, että meillä ollessaan ei ole viikkoakaan ollut terve. Eläinlääkärissä olemme jo viikoittaisten käyntien myötä kanta-asiakkaita.


Ensimmäinen käynti oli 8 viikon ikäisenä ripulin vuoksi. Hannun päivittäinen kakka tahti oli hurja. Yön aikana kolmet, aamulla kolmet-neljät, päivällä muutamat ja illalla vielä muutamat. Hannu siis paskoi varmasti karvaisten naapureidemmekin puolesta. Siihen saimme hoidoksi Canikur- kuurin, Biopakkia ja Kaoliini-pektiini liuosta annettavaksi. Riisi-kana ruoalla nelisen päivää. Mikään näistä ei tehonnut, vaan hurjat kakka määrät olivat ja pysyivät. Iho hilseili ja siihen aloitimme Effektrin omegaöljyn annon. Havaittavissa oli parin päivän ajan ollut myös korvien rapsutusta, pään ravistelua sekä hajua korvista. Seuraavalla viikolla, 9 viikon ikäisenä, oli kontrolli käynti. Vatsa ei ollut rauhoittunut ja korvista löytyi hiivatulehdus. Ajatuksena oli, että Royal Caninin penturuoka ei sovi Hannun suolistolle. Ruoka vaihtui Hill`sin id nappulaan ja korviin tuli Anivox puhdistukseen sekä hoidoksi Cortavance. Seuraavalle viikolle kontrolli.


Hill`s ruoka alkoi rauhoittamaan vatsaa hieman. Oli selvästi havaittavissa kakan määrän pieneneminen, sekä massana että kerroissa. 10 viikkoisena kontrollikäynnillä korvat tarkastettiin ja edelleen pikaviljelystä löytyi kolmen plussan verran hiivatulehdusta. Ohjeeksi annettiin sama hoito. Kontrolli seuraavalle viikolle.

Tiesin jo etukäteen, ettei kuurit olleet auttaneet korviin Hannun käytöksen perusteella. Raapiminen, pään ravistelu ja haju olivat edelleen. 11 viikon ikäisenä kontrollikäynnillä korvissa asui edelleen vahvasti hiivatulehdus. Vasemmasta hieman hellittänyt mutta oikeassa korvassa vahvana. Hannun kakka ollut hyvä. Ja verikokeiden perusteella tulehdusarvoja ei ollut. Eli antibiootille ei ollut tarvetta. Olimme eläinlääkärin kanssa samaa mieltä, että turha rasittaa pienen pennun suolistoa lisää antibiooteilla, koska tulehdusarvoja ei ollut. Sama hoito jatkui sillä erolla, että Cortavancen annosta nostettiin 0,5 millistä 1 milliin. Hannun anaalirauhaset oli täynnä, ne tyhjennettiin. Kontrolli jälleen seuraavalle viikolle.



Seuraavan viikon kontrolliin mentiin positiivisin mielin. Hannu ei ollut rapsutellut korviaan tai itseään yhtään niin paljoa kuin aiemmin ja ajatuksissa tuikki parantuminen. Noh, korkealta tiputtiin. Vasemmassa korvassa oli vahvasti hiivaa. Iho hilseili edelleen ja pissakin oli muuttunut hassuksi. Joka toinen pissa oli saavillinen ja joka toinen taas ruokalusikallinen. Haju myös vahva. Ja väri paikoitellen tummahko. Pissanäyte negatiivinen. Samoilla ohjeilla seuraavaan viikkoon jälleen. Eläinlääkäri oli vahvasti sitä mieltä, että Hannu on tuleva allergikko. Noin pienellä pennulla on, kuulemma, harvinaista olla allerginen mutta Hannun oireet viittasivat niin vahvasti allergiaan. Rokotukset saimme kuitenkin.


13- viikkoisena kontrollikäynnillä löytyi jälleen paha hiivatulehdus molemmista korvista. Hannu jäi nukutuksessa tehtävään korvien huuhteluun, että kaikki syvällä oleva tulehduserite saataisiin pois hautomasta korvasta. Samassa nukutuksessa otettiin pissanäyte suoraan rakosta ja viljelyn tulokset saisimme seuraavana päivänä. Hakiessamme illalla Hannun kotiin, sanoi eläinlääkäri korvissa olleen runsaasti tulehduseritettä tärykalvoissa kiinni eikä sitä puhdistusliuoksilla olisi saanutkaan poistetuksi. Lähdimme kotiin toipumaan mukanamme uudet lääkkeet ja takataskussa kontrolli aika seuraavalle viikolle. Lääkitys vaihtui Cortavancesta Sanioticiin ja puhdistus Anivoxista Otoactiin. Särkylääkettä sai muutaman päivän kuurin kipuun. Tosin, sitä Hannu söi vain päivän, se aiheutti oksentelua ja ripulointia. Siihen saimme Promax tahnaa, joka hienosti rauhoitti vatsan. Korvien hoito aiheutti kipua pienelle, lääkkeet oli laitettava väkisin vaikka Hannu vinkui ja minua itketti.


Nyt edellisellä kontrollikäynnillä 15 viikkoisena 21.3 Hannun korvassa kasvoi jo bakteereja. Kuulemma jokaista mahdollista lajia. Pikaviljely oli vahvasti plussalla ja lasilla mönkinyt monenlaista vipeltäjää. Vasen korva oli aika hyvä mutta oikea niin täynnä tulehduseritettä, ettei tärykalvoa kunnolla näkynyt. Eläinlääkäri aloitti puhdistamaan korvaa saadakseen näytteen lähetettäväksi tarkempaan viljelyyn. Oli aikamoinen yllätys korvaan kaadetun puhdistusliuoksen valuessa nenästä hoitopöydälle. Tärykalvossa on reikä! Jos tulehdusta ei saada kuriin, on Hannun kuulo vaarassa. Anaalirauhaset oli jälleen kipeät ja täynnä. Ne tyhjennettiin. Sekä silmät rähmii vahvasti. Kainalot ja kyljet alkaneet kutista.

Nyt alkoi suun kautta Kesium antibioottikuuri ja korvien puhdistus Otoactilla jatkuu. Bakteeriviljelyn tulosten tullessa saadaan bakteerille nimi ja täsmä lääkitys antibioottitippoina korvaan voi alkaa. Seuraavalla kerralla tulossa verikokeet, josta selviää onko allergisuutta kissoille, siitepölyille tai vastaaville. Royal Canin hypoallergia ruoka aloitettiin nyt ja sen myötä eliminaatiodieetti. Niukka elämä ilman herkkuja on Hannulle jo tuttua. Siitä lähtien, kun aloimme antamaan Hannulle Hill`s nappulaa, ei ole saanut mitään muuta. Ei puruluita, herkkuja tai namuja. Vain ruokanappuloita. Ja rapsutuksia rakkauden kera.

Ilman vakuutusta olisimme olleet äärimmäisessä hädässä ja siksi kirjoitankin Hannun alkutaipaleen tarinaa nyt. Te, ketkä mietitte pennun ottoa, muistakaa vakuutuksen olevan ehdoton osa lemmikin tuloa. Elämä yllättää. Alta sadan euron ei ainutkaan käyntimme ole ollut. Kalleimmillaan 306 e. Siihen lisätään lääkkeet mukaan. Kaiken kaikkiaan lääkkeisiin mennyt noin 100 e.

Olen niin lohduttoman ja pohjattoman surullinen Hannun puolesta. Sekä myös meidän. Pennun tulon piti olla stressiä poistavaa, suloista ja onnellisuuden aikaa. Nyt se on vaihtunut sydäntä raastavaan huoleen, stressiin ja murehdintaan. Vahdin Hannua koko ajan oireiden varalta miettien mitä mikäkin tarkoittaa. Miksi kuorsaa koko ajan? Miksi hänellä on hikka koko ajan? Miksi rapsuttaa suupieliä kesken kävelynkin? Välillä unohdan Hannun olevan kipeä, koska riehuu, leikkii ja toohottaa, kuten pennun kuuluukin mutta en halua unohtaa, koska pelkään vahingossa tekeväni jotain mikä satuttaa vielä enemmän kipua aiheuttaen.

Seuraava murhe on jo kulman takana. Vakuutuksen maksukatto alkaa täyttyä. Nyt 9 viikon viikoittaiset eläinlääkärillä käynnit ovat kustantaneet meille n 1000 euroa. Fennialla, meidän vakuutuksessa, maksukatto on 1700 euroa.


Mitään nopeaa taikuutta Hannun olon kohentamiseksi ei ole. Mutkikkaaksi hoidon luo se, että on vielä niin pieni. Kaikessa on varjopuolensa, niin tässäkin. Hannu on jäänyt pienemmäksi kuin sisaruksensa mutta kasvaa omaa tahtiaan tasaisesti. Onneksi viikoittain paino lisääntyy hieman reilulla kilolla. 21.3 eläinlääkäri käynnillä punnittiin ja paino oli 14.6 kg. Lauantaina 23.3 Hannulle tuli mittariin 16 vkoa eli 4 kuukautta.


Toivon tällä hetkellä, enemmän kuin mitään muuta, että oireiden aiheuttaja löytyy ja Hannua odottaa onnellisempi, kivuton elämä kohti uusia hepuleita.

6 vastausta artikkeliin “Hannu poika sairastaa, häntä hellimme me

  1. Paljon jaksuja❤☀️
    Tiedän noin 6v:n takaa tuon hiivakorvakierteen meidän ruskealla labulla…on erittäin allergiin punkeille ja monelle muulle…trovetin wrd syö…eikä hiivaa ole sen jälk tullut..mut näähän on koirakohtaisia🙄

    Liked by 1 henkilö

    1. Kiitos vastauksesta ja voimia myös teille =) Kurjan sinnikäs vaiva on kyllä, huh. Hoito suhteelliseen haastavaa, kun Hannu on niin pieni vielä. Meille tulossa allergia verikokeet, jospa ne toisi edes suuntaa missä mättää. Tärykalvossa oleva reikä määrittää paljon hoitoa ja sitä, että tulehdus pitää saada kuriin. Muuten on kuuloluun syöpyminen edessä ja sen myötä korvan kuulon heikkeneminen.

      Tykkää

  2. Minusta kannattaisi kokeilla jotain holistista hoitoa, joka vahvistaa elimistöä. Ravintoneuvojaa, eläinhomeopaattia… Antibiootit ym. pahentavat tillannetta , koska suoliston hyvä bakteerikanta on olennainen vastustuskyvylle.

    Liked by 1 henkilö

    1. Hei ja kiitos kommentistasi =) Monia puolia on mietitty hoidoissa ja kunhan tilanne alkaa selkiintymään vaihdamme raakaruokintaan. Siitä ja holistisista hoidoista olen kuullut hyvää. Meillä hoitoa määrittää paljon tuo bakteeriperäinen tulehdus sekä reikä tärykalvossa. Jos tulehdusta ei saada kuriin, on vaarana kuuloluun syöpyminen bakteerin päästessä kuuloluihin. Seuraavaksi Hannun kanssa mennään verikokeille, joissa selvitellään allergioita. Peukut pystyyn, että saisimme sieltä jonkinlaisen avun mitä tulisi vältellä.

      Tykkää

    2. Kiitos kommentistasi =) Kaikkea olemme miettineet vaihtoehtoina ja neuvot ovat aina tarpeen kun on elävän olennon hyvinvoinnista kyse. Itsestäkin tuntui pahalle antaa antibiootteja mutta korvassa oli niin paha tulehdus. Kunhan aiheuttaja selviää, tulee ja pitää miettiä vaihtoehtoja Hannun parhaaksi tulevaisuutta ajatellen ja uusien murheiden välttämistä.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.