Itsetunnon puutteen voi voittaa!

Itsetunto. Kaikilla se on ja kolhuja tulee. Elämä itsetunto mustelmilla on ankaraa. En tunne ketään, kenen itsetunto olisi täydellisen runsas. Useita päiviä voi sujua itsetuntoa ajattelematta mutta kolauksen nipistäessä sen reunamilla, ei sitä pysty enää unohtamaan.

Itsetunnon puutteen huomaa kaikessa. Se aiheuttaa uskonpuutetta omaan toimintaan, ajatteluun sekä vuorovaikutukseen. Vaikeuttaa asiointia virastoissa, lapsen kasvatusta ja julkisissa paikoissa, kuten kaupat, virastot tai sovituskopit.

Moni nuori vanhempi ei uskalla olla vanhempi. Lapsi saa repiä tavarat kaupan hyllyiltä, juosta bussissa edes takaisin tai heittäytyä selälleen keskelle ajoväylää. Vain koska haluaa. Vanhemmat posket punaisena sietävät tilannetta muiden tuijottaessa, koska ei ole itsetuntoa komentaa lastaan muiden edessä. Tilanne on liian kuumottava nousta esille punastelemaan.

Oma henkilökohtainen itsetuntoni kuolee sovituskopeissa. Ruumishuoneen kaltainen liian kirkas valo ei säästä tai piilottele ainuttakaan muhkuraa, selluliittia tai ylimääräistä kiloa. Paitoja ja rintsikoita suu hymyssä ja mieli onnellisena valitessa ei hoksaa sitä todellisuutta mikä iskee sovituskopin peilin edessä. Viime kesänä tuli itku. Näky oli omasta mielestäni niin surullinen. Vaatteet jäi koppiin minun rynnätessä ulos. Eikö niissä loisteputkissa voisi käyttää pehmeämpää sävyä? Verisuonet loistaa sinisenä kilpaa raskausarpien sekä muiden arpien kanssa. Hiki valuu otsalta punaisille poskille. Itsetunto kuoli Länsikeskuksen Tokmannin sisätiloihin. Aamen.

Huonon itsetunnon omaavan ihmisen on vaikeaa olla vuorovaikutuksellisessa keskustelussa muiden kanssa tai ainakin suuremmassa ryhmässä. Sanat takkuaa, tuskahiki helmeilee otsalla ja kakka hakkaa kalsareissa. Useimmat koettavat olla mahdollisimman näkymättömiä. Huomioon joutuessaan punastelevat, jonka jälkeen nolostuttaa enemmän. Varsinkin, kun siitä monesti kiusoitellaan. On vaikeaa uskoa muiden haluavan kuulla mitä sanottavaa olisi. Omia mielipiteitä on vaikeaa puolustaa tai perustella.

Oppimisvaikeudet, kiusattuna olo, laitostausta tai vanhemman alistettuna eläminen saattavat tappaa kasvavan ihmistaimen itsetunnon. Alituinen paheksunnan ilmapiiri, jatkuvan tarkkailevan silmän alla oleminen tai kannustuksen puute tukehduttavat. Lapsesta kasvaa liian kiltti, liian ymmärtäväinen ja mukautuvainen saadakseen ympärilleen hyväksyvän ilmapiirin ja yleensäkin tunteakseen itsensä hyväksytyksi. Ymmärtämättä lainkaan, ettei vika ole hänen käytöksessään vaan ympäristön. Se tunne kummittelee aikuisuudessakin. On vaikeaa rajata itselleen lupa, että ei tarvitse olla kiltti tai aina ymmärtää. On muiden vuoro välillä. Ja sekin tunne tulee syyllisyyden saattelemana. Miksi onkin niin vaikeaa sanoa tuo kaksikirjaiminen sana? EI. Kirjaimien vasta leijuessa ilmassa, suusta jo tunkee selittelyä hyvittelyineen. Kuin olisi päästänyt suurenkin loukkauksen huulien välistä. On hyvä muistaa, että itse se pitää raja asettaa, muut eivät sitä puolestasi tee. Tiedät sen olleen paikallaan, jos ympäristöstäsi alkaa kuulua nurinaa, silloin he tajuavat hyötynsä heikentyvän.

Alhainen itsetunto luo epävarmuutta -> epävarmuus luo riippuvaisuutta muiden mielipiteistä. Antaa liikaa painoarvoa sille mitä muut ajattelee unohtaen ajatella itsenäisesti. Äänekkäin ja rehvakkain ihminen porukassa ei aina omaa parhainta itsetuntoa, vaan hän saattaa piilottaa kehnon itsetuntonsa rehentelevän olemuksen taa. Ehkä hänellä ei ole järkevää sanottavaa tai omia mielipiteitä. Hän on vain keksinyt keinon hämätä, ei niinkään käsitellä asiaa.

Miten voit vaikuttaa ?

Ei siihen taikuutta tarvitse. Vain opettelua ja malttia. Vaikka punastelet, hikoilet tai jännität itsesi paniikkihäiriön partaalle, luota itseesi. Anna itsellesi lupa asettaa raja siihen mihin sinä haluat. Ilman syyllisyyttä. Hyväksy itsesi. Olet paras juuri tuollaisena. Uskalla avoimesti sanoa missä olet hyvä ja myös sen missä haluat kehittyä. Hyvästä itsetunnosta kertoo taito määritellä omat vahvuudet ja heikkoudet. Ennen kaikkea, jos olet vanhempi, muista kannustaa ja kehua lastasi. Raivon keskelläkin sano hänelle jotain hyvää. Hän ei osaa hillitä raivoaan mutta sinä sen taidon olet jo oppinut. Opeta se myös hänelle. Anna hänen tuntea itsensä hyväksytyksi sellaisena kuin on. Tuomitsematta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.