Elämä kuvina ja kuinka tulkita ne ruuhkavuosien runnomana

Kiinnitätkö kävellessäsi huomiota ympärilläsi leijuviin kuviin tai mainostauluihin? Oletko koskaan miettinyt astuessasi nälkäisenä kauppaan, että kaupan ulkopuolella ollut mainoskuva määrittäisi päivän aterian? Telsusta nähdessä mehevän purilaismainoksen alkaa tehdä mieli samanlaista. Saattaa jo suussa maistaa samettisen majoneesin maun mielikuvituksen voimalla. Tai sisustuslehtien kuvissa upeasti asetellut viherkasvit saavat tajuamaan juuri niiden puuttuvan itseltäkin. Niiden tuoma taika huuhtoo pois mielenterveyttä uhkaavat ja ajanpuutteen luomat siivottomuudet kotoa.

Kokeilin eikä toiminut. Taika haihtui. Olisi pitänyt haistella tilannetta tarkemmin eikä langeta suoraan kuvan tuomaan taikaan. Yllättävästi ympäristö vaikuttaa päätöksiin sekä mielenkiinnon kohteisiin huomaamatta. Kuvista nähdyistä tavaroista tulee elämäsi tärkeimpiä hankintoja, vaikka puolta tuntia aiemmin et edes tiennyt kaipaavasi niitä.

Kiinnostavat valokuvauksen kohteet vaihtelevat. Elämäntilanteet, ikä ja tietysti kiinnostuksen kohteet vaikuttavat. Uskoisin, että jopa mieliala vaikuttaa. Maailma linssin läpi voi näyttäytyä täysin erilaisena ja tuoda itsestäsi uusia puolia esille, kuten ruuhkavuodet.


Olisin voinut vannoa, ettei kuvassa näkyviä silmäpusseja tai ryppyjä ollut vielä viime viikolla. Ruuhkavuodet ovat tulleet niin lujaa ruoppien, ettei nahka vauhdissa kestänyt. Jälkiviisaus on huonosta mutta olisinpa tajunnut edellisessä leikkauksessa pyytää, että kiristävät poskista myös.

Pidän valokuvaamisesta. Kuvia tulee paljon mutta kuvauksen kohteet ovat kyseenalaisia. Selfietikut ovat historiaa saati itse selfiet. Ruuhkavuosista ja sairauksista johtuen käsien vapinaa on ilmennyt. Sen vuoksi kuvauskohteet ovat muuttuneet paikoillaan pysyvämmiksi. Nyt kakkakuvaus on uusin sisäisen selfien muoto. Tuotos ei tosin ole omani, vaan Hannun. Ehkä tarpeellinen korjaus.


Suoliston sanotaan olevan toiset aivot. Voiko siitä päätellä kakkakasan kertovan suoliston mielenterveydestä? Ja vielä korjausta edelliseen, että Hannuhan on siis labradorinnoutajan pentu. Älkää antako nimen hämätä. Olen siis kuvannut viime aikoina Hannun tuotoksia, heh. Aina jännityksellä linssin läpi kurkkinut, joko olisi kiinteämpää kuin tunti sitten. Ja onhan se alkanut kiinteytyä, onneksi. Hiljaa hyvää tulee.

Kasojen kakkaaja.

Hannu on ollut linssini pääkohde viime viikkoina. Ja Hannun pääkohde on ollut sormet. Tai varpaat. Tai, jos ne piilotetaan, niin pohkeet, reidet, käsivarret, housut, paidat, takit, sormikkaat, matot, lattialistat, ovenkarmit, hissin ovi ja naapuritkin käy. Hannu ei ole nirso.


Mainoksien uhrina tai valokuvauskohteiden valinnoissa en minäkään ole nirso. Räpsiessä kuvia sieltä täältä tulee yllätyksellisiä kuvia ilman motivaatiota lannistavaa säännöstelyä. Rohkeasti kuvaat vain sitä mikä omaa silmää miellyttää.






Valokuva on kuin jokaisen päivän erilainen sielunmaisema. Mieliala vaikuttaa kuvauksen kohteen valintaan. Hauras, voimakas, eläväinen tai kasa paskaa. Yhtä kaikki, siitä alkaa ensipuraisu elämän taltiointiin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.