Munaton vai munat on?

Huutolause aloitus. Kyllä ihminen munaa tarvitsee!

Kaiken kattavaan hyvinvointiin, asioihin tarttumiseen, itsensä hereille saamiseen ja leivontaan. Elämä ilman munaa on kuin koira ilman karvoja. Näyttää naurettavalta ja haavoittuvalta. Arkielämän haasteet ilman munaa ei vaan etene. Se kaivetaan esiin otsalohkon uumenista kiukuttelevan lapsen kanssa, se vatkaa taikinan kuohkeaksi käden väsyessä ja seisoo kanssasi sateessa pysäkillä bussin ollessa myöhässä.

Muna edellä mennään. Miehet useimmiten sen johdattelemana mutta naisetkin, vaikka sellaista navan jatkeena roikukaan. Huhutaan sen jopa korvaavaan osan aivoista. En ota kantaa väittämään mutta henkilökohtaisesti tiedän sielun voivan paremmin munan läsnäolon ympäröivänä.

Tutussa munassa pysyminen sulkee elämästä useita ongelmia. Kakkusi paistuvat kuohkeaksi, asenteesi säilyy loukkauksitta sekä vältät aviokriisin. Voi pojat, kyllä munasta on moneksi!

Muna-asenne välähtää mielessä tarpeen tullen. Hankalan tilanteen myötä poliklinikoilla, koiran koulutuksessa, tai ihan vain peltipurkin taltuttamisessa. Silkkaa faktaa on, että haastavasta elämästä maailmalle ponnahtavat lapset omaavat enemmän muna-asennetta kuin siloitellummista oloista lähteneet. Perheen taloudelliset vaikeudet sekä sen tuomat puutteet lapsuudessa ovat koulineet pienen mielen asenteet. Kekseliäisyys, taistelutahto sekä kestävän kehityksen ajattelumalli imetään jo äidin tissistä. Lapsuutta varjostaa mutta kasvaessa aikuisuuteen vaikeudet on käännettävissä vahvuudeksi. Omatessaan tarpeeksi asennetta, se onnistuu kyllä.

Joskus pienetkin asiat nyppivät kyrsien. Tuntuu, ettei löydä mistään mitään hyvää. Aina pitäisi jaksaa kantaen elämän tuomat taakat. Niiden painolastin alla suupielet painavat liikaa eikä hymy nouse. Tiskipöydän kuivuneet vesitipat kalkkeutuneine reunoineen, lattialla vittuilevat pölypallot tai pytyssä irvistelevät varpusparvet ovat pieniä murheita verrattuna vanhempaan, joka lapsensa kanssa taistelee syöpää vastaan sairaalassa. Tai vanhempaan, joka juuri on kyynelsilmin jättänyt lapsensa psykiatrian osaston hoitojaksolle. Mutta yhtä kaikki, juuri sillä hetkellä oma murhe on suurin. Luonnollisestikin. Ei niitä voi vertailla tietämättä faktoja taustalla. Ehkäpä pytyssä irvistelevät varpusparvet ovat liikaa, koska juuri ennen lähtöä katsomaan lastasi sairaalaan olet pessyt pytyn jättäen kaakelipinnan hohtavan puhtaaksi ja kotiin tullessasi haluaisit vain istahtaa itkemään lapsesi puolesta mutta ei, parvi on käynyt korjaamatta jälkiään. Ajattelemattomuuden aiheuttama tunnekuohu tunnekuohun päälle vyöryy hillitsemättömästi yli. Kallon reunat kuohuvat toisen ajattelemattomuuden edessä purkautuen itkupotkuhuutoraivarina. Hölmistynyt vastakommentti saattaa kuulostaa tältä; -Mitä ny? Eikö pytyssä käydä paskalla.

Ja ei muuta kuin tatti tanassa uusia parvia kohden. Nousee se tarpeen tullen otsaan tai asenteena mieleen kanna se ylpeästi. Joskus mies voi olla munaton ja naisella taas enemmän munaa kuin muilla.