Viikon elämäämme sulostuttanut Hannu on ruskea labradorinnoutaja. Hannun olemus on valloittava, vilkas ja itseensä rakastuttava. Kasvoilla viipyvän hieman hölmistyneen ilmeen ei tule antaa hämätä. Hannu on akateemisesti fiksu.
Hannu tunnistaa jo nimensä, osaa odottaa ruokaansa ja luo hienosti kontaktia. Aika hyvin 8 viikon iässä. Hihnaan totuttelua treenataan ja narunjatkeena kuljen minä sekä muut perheenjäsenet. Totutteluun sisältyy myös manikyyria, korvahoitoa sekä sisäsiisteyden opettelua. Välillä sujuu, välillä ei. Suurimman osan päivästä vie kuitenkin leikki. Siitä Hannu pitää, kuten varpaiden, sormien, kenkien ja mattojen pureskelusta. Hannu on alkanut kantaa lelua myös syliin, istuu viereen katsellen pää kallellaan etteikö kukaan hoksaa vinkkiä!
Energiaa riittää mikä kuuluu asiaan. Onhan kyseessä pentu. Omistajan tehtävä on kanavoida se oikein. Ilman jatkuvaa virikettä pentu keksii kyllä keinot purkaa ylimääräisen energiansa. Siinä kohtaa menevätkin pennun ja ihmisen ajatukset purkukohteen myötä ristiin. Pentu näkee sohvan, kengät tai seinät juuri sopivana hampaiden teroituskohteena ja ihminen ajattelee pentua ottaessaan saavansa valmiin paketin. Tuskastuu, kun pentu ei osaakaan heti käyttäytyä, olla purematta tai jyrsimättä housun lahkeita ohi kävellessä. Ei tietenkään osaa! Miten osaisi? Eihän niitä taitoja ole vielä ketään sille opettanut. Hampailla kiinni ottaessaan sehän vain leikkii siten, kuten pentuna osaa. Niin se on sisarustensa kanssa leikkinyt. Roikkunut hampaat kiinni sisaruksen hännässä, jalassa tai poskessa. Purrut kuin kyljystä, kunnes sisarus vinkaisullaan on kertonut toisen menneen liian pitkälle. Meidän omistajien hommaksi jää, ehkä tuskastuttavakin, työ opettaa positiivisuuden kautta mikä on sallittua ja mikä ei. Pitkäjänteisesti ja johdonmukaisesti. Mikä on kerran kielletty, on sitä aina. Juuri siksi olisikin hyvä jo etukäteen yhdessä jutella pelisäännöt selväksi, ennen pennun kotiin tuloa.
Luonteeltaan Hannu tuntuu fiksulle, rohkealle, uteliaalle sekä ihmisläheiselle. Itsepäisyyttäkin löytyy. Hannu haluaa iskeä hampaansa kenkiin, sohvaan tai käteen niin Hannu yrittää kyllä viimeiseen asti tehdä tahtomallaan tavalla. Päivä päivältä on myös oppinut sisäistämään meidän rajoja leikkiin. Omalla kohdalla ojennuksena toimii eri äänensävyllä sanottu -Ä äänne. Olen myös huomannut, että kehuminen liian railakkaasti siihen päälle aiheuttaa uuden riehumiskohtauksen ja jälleen on sormet silppurissa. Hellempi kehuminen, kuinka hieno poika Hannu onkaan, saa aikaan toivotun reaktion. Nopeasti on oppinut jättämään varpaani ja lahkeeni rauhaan samaisella ojennuksella. Muilla perheenjäsenillä on operaatio hieman kesken vielä. Tai vierailla, varsinkin lapsilla. Niiden pienet jalat äkkinäisine liikkeineen saa aikaan ajojahdin. Hannun hampaiden lähestyessä askel nopenee ja jalat tai kädet alkavat nykiä hampaita väistellen. Täydellisen ymmärrettävä reaktio hampaiden ollessa nuppineulan terävät ja puruvoima kohtalaisen kova. Vauhdin ja nykimisen Hannu ottaa leikkiin kutsuna ja innostuu vain kovemmin. Ja jälleen hampaiden kohteena olevan vauhti kiihtyy ja ääni nousee. Pitäisi malttaa ottaa vastaan pari nykäisyä, pysyä paikoillaan ja kieltää. Montaa kertaa sitä ei tarvitse tehdä, sen verran fiksusta rodusta kyse.
Puruintoa saa lievitettyä tarjoamalla erilaisia leluja jyrsittäväksi. Tehdä vaihtokauppaa sormista leluihin. Kuvan sininen kovaa muovia oleva puruluu nystyröineen tekee hyvää kutiaville ikenille. Kissamme Pimu vahtii Hannun takana silmät kiiluen.
Hannun ja Pimun tutustuminen on kuluneen viikon aikana sujunut suhteellisen mallikkaasti edistyen pienin askelin. Nenut vastakkain jo nuuskuteltu ja tutustuttu. Välimatkaa pidetään edelleen, etenkin Pimun osalta. Hannu olisi innokkaampi tutustumaan nopeammalla tahdilla. Hienosti Hannu kunnioittaa Pimun elekieltä ja tajuaa, ettei pidä tällä kertaa lähemmäksi mennä. Eikä onneksi Pimukaan ole mitenkään ärhäkkä, päinvastoin. Muistikuvia aiemmasta koirasta saattaa olla tallella.
Pahoittelen heilahtanutta kuvaa mutta ilme on niin hyvä, niin laitoin sen silti.
Arkinen opettelu on tärkeää monellakin tavalla. Kasvaa koirasta minkä kokoinen vain aikuisena, sen kanssa liikkuminen julkisilla paikoilla ihmisten keskuudessa on huomattavasti miellyttävämpää sen taitaessa perustottelevaisuuden.
Hannun kanssa perustottelevaisuuteen tullaan kiinnittämään paljon huomiota sekä sosiaalistamiseen. Hihnakäyttäytyminen on oltava hallinnassa sekä kontaktin pito narunjatkeeseen. Narunjatkeella eli minulla on aivosairaus, jonka vuoksi käsien ja jalkojen motoriikka on heikentynyt. Käsien koordinaatiovajaus tuo vapinaa sekä lihasheikkoutta. Jaloissa sama juttu sekä tunnottomuutta. Aivohermojen halvaus sairauden myötä toi mukanaan liudan myös muita haasteita arkeeni. Hannu tuli meille ensisijaisesti perheenjäseneksi mutta tuo mukanaan myös kuntoutusta. Jos luonne soveltuu terapia/kaverikoiraksi tulee siitä Hannun ammatti. Sen lisäksi, että Hannu tulee tuomaan minulle ja perheelle paljon iloa, haluamme Hannun jakavan iloa myös muille. Mielenterveys- sekä päihdeongelmaisten järjestöt/polit, vanhainkodit, erityiskoulut ja lastenkodit ovat ilonjakamis-postituslistallamme.
Pärjätäkseen missä tahansa ympäristössä Hannu tarvitsee tasapainoisen lapsuuden. Rakkautta ja rajoja kuten ihmislapsetkin. Neuvontaa, hyväksyntää ja positiivista palautetta. Kunhan Hannu hieman kasvaa aloitamme koulutukset ja myöhemmin soveltuvuustestaukset. Hannun syntymäkoti Vantaalla, kasvattaja Outi Sipilän ( Riemukupla) luona on jo antanut hyvät eväät tasapainoiseen ja rakastettuun pentuaikaan. Siltä pohjalta on hyvä jatkaa.
Tarkoituksena on päivitellä Hannun kuulumisia menestyksineen ja takapakkeineen elämästä, koulutuksesta ja riemukkaasta yhteiselosta jatkossakin. Liity seuraamaan Hannun ja narunjatkeen elämää halutessasi =)
Maanantaikappale 