Rakas enkeli,
Minua pelottaa. Pelottaa, että menetän kaiken. Pelkoni on kuin sängyn alla varomattoman ohikulkijan jalkoja vaaniva mörkö. Jos pysähdyn liian pitkäksi paikoilleen onneni viedään. Mutta se onni on vihdoin minun, vain minun omani. Minä kuiskin ilosta, vaikka mieleni tekisi kirkua. Kuiskin vain, koska sen kaiku on hiljaisempi. Hellin onneani hiljaa halien. Supisen sen korvaan kuiskien: Kiitos, että vihdoin löysin sinut.
Rukoilin sinulta suojelusta 4 vuotta sitten, muistatko? Matkalla aivoleikkaukseen suljin silmäni ennen leikkauksen alkua ja rukoilin. Toivoin sinulta voimaa ja suojelusta perheelleni. Pelkäsin, voi kuinka paljon pelkäsin! En itseni, vaan heidän puolestaan. Pelkäsin, etten enää heräisi. Itkin jo valmiiksi ikävääni sekä heidän suruaan. Tiesin sinun kuulleen toiveeni herätessäni sairaanhoitajan silittelyyn teho-osastolla.
Kivuista huolimatta hymyilin. Selvisin.
Oletko huomannut, että pelonsekaisin tuntein on viime vuodet eletty. Olen niellyt kyyneliä kesäsateen verran ja ollut lähellä toivon menetystä. Suru on ollut käsinkosketeltavasti läsnä. Lohduttomuuden ja voimattomuuden tunteet piinanneet poikani mustaksi värjäytyneen mielialan edessä. Yön pimeinä tunteina anonut hänelle parempaa huomista antaen mitä vain tilalle.
Enkeli, olen toivonut sinulta pientä merkkiä tulevasta toivosta ja onnesta. Kurkkinut sängyn alle toivoen lattialla lepäilevän valkoisen höyhenen merkiksi käynnistäsi. Poskella viivähtävä hento tuulenvire voisi olla siipesi havinaa. Mutta eräänä päivänä ymmärsin kokokuvan. Perheeni ja ystäväni ovat enkeleitäni. Omia suojelusenkeleitäni, joista ammennan voimaa. Myös kuntoutuksen ja työssäoppimispaikkani Sininauha ry:n kautta olen saanut upeita, ihania ihmisiä elämääni ja uskon heissä näkyvän sinun kasvosi. He ovat enkeleitä auttaen olemassa olollaan minua.
Silti pelkään. Pelkään herääväni jonain aamuna tajuten kaiken uuden ja ihanan olleen unta. Siksi siis kuiskin. En halua herätä. Haluan ammentaa onnestani voimaa jakaakseni sen enkeleilleni.
Anna minun säilyttää uskoni taianomaiseen sieluusi sekä omaan sisäiseen lapseeni. Ethän hylkää minua ensi vuonnakaan?
Maanantaikappale 