Palavasta roviosta lobotomiaan. Lobotomiasta sähköshokkeihin. Sähköshokeista pirstaleiseen hoitoon. 2000-luvulle siirtyessä vallitsee uusi muoti-ilmiö. Pirstalehoito. Ai mitä se on? Lääkärit vaihtuu useammin kuin sukat, hoitajilla burn-out ja sote-kammotusvääntö kasvaa. Näin minä sen pähkinänkuoreen tungettuna näen. Pirstaleisen ihmisen minuus menee pirstalehoitoon. Kuulostaako sille, että ehjäksi tullaan?
Erilaisuutta, mielenterveyttä, poikkeavaa ulkonäköä tai käytöstä on vuosituhannet pidetty pelottavana tabuna. Aikoinaan yllämainittuja piirteitä omaava poltettiin noitana roviolla. Väkijoukon syödessä grillattua possunkylkeä kepin nokasta markkinatunnelmissa tyytyväisenä siitä, että jälleen oma maa on yhden osalta turvattu. Karrikoiden katsottuna vuoden 2018 tilanne ei suuremmin paremmalta tunnu.
2018 ensiapuna poliklinikoiden kilometrijonoihin on lääkitys, joka kokoa ja vahvuutta reseptillä. Vastaanotolla lääkäri keskittyy enemmän tietokoneensa näyttöön kuin sinuun. Olet kaatanut sydämesi pöydälle, kertonut kuinka ahdistaa ja paikoitellen hyvin vaikeaa lähteä ulos. Hyvä, että vastaanotolle pääsit. Saat palkkioksi uuden reseptin. Ainut asia mitä harvoin saa, on katsekontakti. Tai tulla oikeasti kuunnelluksi. Harvassa on se lääkäri, ketä ei käytä vastaanottoaikaa tietojesi tutustumiseen. Tai noh, korjaan hieman, silmälääkärillä saat katsekontaktin. Sekä eläinlääkärissä. Seuraavaksi nivelrikon vuoksi taidan tilata ajan PetVetistä. Tulisin kohdelluksi enemmän ihmisenä.
Olen kuullut Suomen omaavan lähes ainutlaatuiset hoitomahdollisuudet. Nähnyt en ole. En myöskään ymmärtänyt niiden rinnalla kulkevia säädöksiä. Onko peruspalveluita pakko altistaa kilpailutukselle? Näin taviksena kokemukseni on niiden tuovan aivan liikaa muutoksia, tiedon kulku vaikeaselkoista sekä resurssit joiden tulisi tarjota apua aiheuttavatkin kaaosta ja ahdistusta. Suomesta on tulossa narsistinen yhteiskunta. Ulospäin kaiken tulee näyttää siloitellulta mutta kulisseissa kuplii resurssien repeillessä. Ihmisyyden ei tulisi olla myytävänä! Täällä arjessa huomaat että, on jäänyt miettimättä käytäntö. Teoria ja ne hienot mielikuvat paperilla vallitsevista säädöksistä ovat käytännön tasolla useimmiten vain elämää hankaloittavia kompastuskiviä valmiiksi muhkuraisella tiellä.
Usealla valmiiksi heikko itsetunto, sekava mieliala ja itsetuhoisuutta. Tuskin itsetunto kohoaa tiedosta, että auttamisella on hinta. Kestää aikansa avautua myöntäen ventovieraalle omista elämää hankaloittavista asioista pelko persauksissa tuomitsemisesta. Hoitohenkilökunnan suuri vaihtuvuus on haaste varsinkin erityispiirteitä omaaville ihmisille. Nepsyn piiriin kuuluvilla ihmisillä ikää katsomatta se on sulkeuttavaa. Heiltä luottamus-suhde ihmiseen ei synny nopeasti, jos lainkaan. Eivät he vapaudu jutskailemaan pientä smooltoolkkia edellispäivän ruoantähteistä tai kalsarien resorinauhan rispaantumisesta. Osa ei edes kommunikoi kuin viittomilla tai picto-kuvien avulla.
Erityispiirteillä tai ilman on itsetuhoisuus vakavan masennuksen vaikein oire. Masentuneen tai itsetuhoisen ihmisen minuus on pirstaleina. Prismamainen kuva, jossa mikään palanen ei sovi yhteen. Ihan palasina aamusta iltaan illasta aamuun. Psyykelääkkeiden avulla jaksaa pitää palasista kiinni mutta kokoon kasaaminen mättää. Ehjän minä-kuvan rakentumiseen tarvitsee rutkasti pitkäaikaista tukea lääkityksen lisänä saadaksesi koottua palasista järkevän kuvan eli minuuden. Kokonaisvaltaisen avun ja tuen saaminen on vaikeaa ellei mahdotonta. Moni sotii ristiriitaisesti keskenään. Itsetuhoiselle, jolla kaatuu seinät niskaan, kirjoitetaan sairaslomaa. Siis, mistä? Omasta elämästäkö. Taatusti lyttäävää. Hakee apua, saa passituksen takaisin kotiin. Tai on jonottanut psykiatrian polille 4 kuukautta saadakseen uuden lähetteen seuraavaan jonoon. Ylityöllistetyt lääkärit ja hoitajat oireilevat työuupumuksessaan. Alimitoitettu henkilökunta ja työn kuormittavuus esiintyy meille ihmisille korvattomuutena. Eli meidän hätä menee kuuroille korville. Mietityttää, miten pirstalehoidolla saadaan aikaiseksi ehjä mielenterveys.
Vanki oman kuplansa sisällä.
Ihanne on elämänmittainen tervehtyminen. Päämääränä ihmisen kokonaisvaltainen tervehtyminen lähtökohdasta välittämättä. Psykiatrisen hoidon tulisi olla tavoitteellista. Niin, ihanne. Vaan totuus on toinen. Sote-uudistuksen viidakoissa muokattujen säädösten voima jää kliseiseksi ja elottomaksi meille arkielämän tarpojille. Meille, joita asia oikeasti koskettaa. Nuoret työelämään kuntoutujat kyykytetään jo matkalla kelpokäyttöisiksi kansalaisiksi noudatettaessa annettuja säädöksiä. Voihan sote sentään! Aina pitää löytää jotain hyvää asiasta kuin asiasta, niin tästäkin. Kyykyt tunnetusti kasvattavat reisilihasten voimaa. Jaksaa jatkossakin tarpoa vastatuuleen.
Maanantaikappale 