Perusnisäkäs eli ihminen on ainut eläin maailmassa, joka on sokaistunut viisaudestaan niin, että teemme lähes yhtä paljon hyvää kuin hallaa. Omilla teoilla haurastutamme meille elämää mahdollistavan perustan. Maapallomme. Miten voikaan näin kehittyneillä aivoilla olla välillä aivottoman ajattelematon. Ihmisapinoiden lahkosta ihmiseksi kehittymisen polulla meille on matkan varrella tullut oivallisia oivalluksia oikeisiin kehityksen vaiheisiin. Pystyyn nousu vapautti kädet käyttämään työkaluja sekä kantamaan tavaroita. Oivallusten myötä aivomme kasvoivat ja kehittyivät mukanamme. Ihmisapinoista lähinnä nykypäivän perusnisäkästä on Bonobo apina eli seksiapina. DNA perimämme on 98,7 % samaa. Sitä ei voi olla huomioimatta. Läheinen sukulaisuus on nähtävissä käyttäytymisessä ja olemuksessa. Bonobojen on todettu päihittävän muut apinalajit oppimisnopeudessa sekä ongelmien ratkomisessa. Olemuksesta erottuu pystyasento, punertavat huulet sekä keskijakaus.
Bonoboille tärkeää on ryhmän henki, sitä hoidetaan kimppakivan voimin. Kaikki ongelmat, kiistat ja haasteet ratkotaan seksin avulla. Aktia käytetään avaimena lähes kaiken ratkomiseen ja seksiä harrastetaan muista ihmisapinoista poiketen lisääntymisajan ulkopuolellakin silkan mielihyvän vuoksi. Perinteisesti, tytöt yhdessä tai pojat. Kaikki käy näille viidakon hipeille. Runsaasta sekstailusta huolimatta syntyvyys ei ole noussut. Herää kysymys, minne sperma roiskuu? Tuleeko sitä lisääntymisajan ulkopuolella harrastetussa seksissä vai tiedetäänkö Bonobo-lauman vierailleen nurkilla tahmeasta maastosta. Lauman jäsenmäärä ylittänee kuitenkin 50 jäsentä.
I just want worldpeace.
Esihistoriallisista ihmisapinoista asti on nähtävissä elinympäristön vaikutus käyttäytymisen kulttuuriin. Lajimme evoluutiossa utelias lapsekkuus on yksi avainsanoista kehityksessämme erilaiselle polulle kuin muut kädelliset. Tämän päivän taaperoiässä oleva perusnisäkäs reagoi edelleen luolamiehen tavoin lelun menetykseen tai nälkään. Huutamalla ja väkivaltaisella käytöksellä. Pienistä kasvoista paistaa eläimellinen raivo ilman minkäänlaista itsehillintää. Vanhemmat antavat suunnan käyttäytymisen ensi-asteisiin. Opettavat jakamaan lelun, opettavat pyytämään ja antamaan anteeksi. Opettavat mikä on oikein ja väärin. Mitä tapahtuu, jos suuntaa ei tule vanhemmilta? Jos varhaislapsuudessa ei saa työkaluja tai esimerkkiä tunteiden hallintaan? Syntyykö siinä masennusta, halua väkivaltaan ja murhaajan mieli? Edelleen ilman työkaluja eivät osaa hillitä raivoaan ja väkisin ottavat omakseen sen minkä haluavat, keinoista piittaamatta. Tilanteen rauhoituttua herää katumus tajutessaan tekonsa. Aivojemme ansiosta moni pystyisi tietoisesti, niin halutessaan, muuttamaan sukupuunsa väkivaltaista kulttuuria. Vai kannammeko vakiokalustona väkivaltageeniä perimässämme? Vastaus löytynee otsalohkon koosta. Ihmisen ja muiden ihmisapinoiden kalloja tutkiessa on huomattu huomattavaa eroa otsalohkon koossa. Ihmisapinoilla otsalohko on jäänyt kehityksen esi-asteelle ihmiseen verrattuna. Ihmisapinoilla vahvat, isot leukalihakset ylettyvät edelleen ohimoille asti vieden tilaa otsalohkon kehittymiseltä. Ihmisen otsalohkon kehittyminen on mahdollistanut inhimillisyyden kasvun.
Otsalohkossa tapahtuu käyttäytymisen kontrolli, suunnittelua sekä toiminnan korjausta. Syvissä osissa kehittyvät ja syntyvät myös tunteet. Ehkä tänä päivänä ei tulisi perusnisäkkäälle kumppania etsiessä kiinnittää niinkään huomiota ulkonäköön tai kemiaan, vaan udella mahdolliselta kumppaniehdokkaalta otsalohkon kokoa.
– Älä kato mun otsalohkoo!
Tosin, miljoonien ja miljoonienkin vuosien kehityksen jälkeen huomaa hätkähdyttävien samankaltaisuuksien pesiytyvän ikääntyvälle vartalolle. Vanhemmiten suurenevat korvat, esiin työntyvä leuka, alati vuosirenkaita keräävä keskivartalo kohti varpaita venyvine rintoineen, ylimääräinen karvoitus sekä etukumara ryhti. Viimeiset, sukupuuttoon nääntyvät, hormonit ennen vaihdevuosia huutavat tulla huomioiduksi. Aivojen hermosolut rappeutuvat hiljalleen. Ympyrä sulkeutuu.
Maanantaikappale 