Äidin päivä.

Äitienpäivä. Yleinen käsitys äitienpäivänä vallitsevasta tunnelmasta on onnellisuutta kupliva, lahjapapereiden rapinasta täyttyvät kodit, lasten riemun kiljahduksia odottaessaan äidin avaavan paketin. Hemmottelua, rakkautta, hellyyttä. Lapset kipristelevät varpaitaan jännityksestä odottaessaan äidin reaktiota pakettiaan avatessa.

Monen totuus äitienpäivästä on juurikin yllä mainittu. On olemassa toisenlainen totuus, josta harvemmin onnen kuplinnan rinnalla keskustellaan. Mutta se on samanarvoinen totuus kaikessa kipeydessään ja haavoittuvuudessaan. Äitienpäivä ei aina ole se vuoden odotetuin päivä, vaan siitä on tullut vuoden satuttavin päivä. Päivä, joka muistuttaa menetyksestä, syyllisyydestä, olemisen tuskasta ja omasta heikkoudesta. Monet äidit tänään pakenevat syyllisyyttään ja tuskaansa päihteisiin, koska totuus on liian satuttavaa. Heidän tyttärensä ja poikansa kohtaavat saman tuskan ja kipeyden. Eikä heidän tapaansa käsitellä asiaa tule tuomita, pelkästään syystä että, kun itse ei ole samassa tilanteessa ollut. Silloin omakin reaktio on vielä tuntematon. Sanoittamattomat tunteet rakentavat ylitsepääsemättömän muurin ja vuosien patoamisen jälkeen muurista on tullut katkeruuden kovettama. Ei ole helppoa sanoa ääneen omien valintojen tuoneen raadollista tuskaa oman lapsen tai oman äidin elämään. Ja se tuskin on kenenkään alkuperäinen tarkoitus ikinä ollutkaan. Valinnan jälkeen samainen valinta alkaa elää omaa elämäänsä muokaten ihmisen ajatusmaailmaa sekä psyykettä luoden synkkiä kuvia ja muuntuen riippuvuudeksi.

Riippuvuus on kirosana kantajalleen. Se sanoittaa suusta tulevat lauseet, määrittää tarkoitusperät sekä luo vahvoja tunnetiloja, jotka sokaisevat kaiken muun. Se on sairaus, jonka sokaisemana ihminen tiedostamattaan aiheuttaa tuskaa ympärilleen. Kun riippuvuuden ote hälvenee, on jäljellä riippuvuuden jälkeensä jättämä yksinäinen alaston sielu. Sielu kaipaisi kopin ottoa ja työkaluja päästäkseen eteenpäin. Kylmä totuus on; Onko kopin ottajia enää? Henkilökohtaisesti toivon, että niitä löytyisi aina. Jokaiselle.

Joidenkin äitienpäivää vietetään hautausmaalla ja joidenkin äitienpäivä on täynnä tuskaisia ajatuksia lapsen menettämisestä. Joillekin se on raadollista parkua ja pelonsekaista toive ajattelua siitä, että jonain päivänä saisi olla äiti. Ja joidenkin äitienpäivä alkaa odottamisella lukitun oven takana. Osalle se tuo onnellisuutta siitä, että ei ole äiti. Ei ole olemassa oikeaa tai väärää tapaa viettää tätä päivää, on ihmiset tunteineen ja niiden muokkaama tapa.